PERHE - LIFESTYLE - KOTI

Tomaatti-feta-peltileipä

| on
16.8.17

Iltapaladilemma iskee aina aika ajoin, kun joskus haluaisi tehdä koko perheelle jotain uutta ja erilaista syötävää. Suunnitelmissa oli leipoa leipää, mutta aikaavievät kohotukset ja taikinan vaivaamiset ei iltasella oikein enää huvittaneet. Nopean googlailun jälkeen törmäsin peltileipäohjeeseen, jossa kehuttiin leivän valmistuvan nopeasti ja helposti, ja hei, ei tartte vaivata! Sovelsin ohjetta hieman ja jätin jugurtin kokonaan pois ja lisäsin pinnalle tomaattisiivuja, fetakuutioita ja tuoretta basilikaa. Ohjeen rypsiöljyn sijaan käytin Keijun yrttiöljyä (tomaatti, valkosipuli & basilika). Leivästä tuli ihan älyttömän hyvää, eikä sen valmistamiseen tosiaan vaadittu paljoa aikaa tai vaivaa, suosittelen!



3 dl vettä
2 dl maitoa
3 dl kaurahiutaleita
1 ps kuivahiivaa (11 g)
½ dl hunajaa
1 tl suolaa
½ dl yrttiöljyä (tomaatti, valkosipuli & basilika)
6 dl vehnäjauhoja
Pinnalle 1 tomaatti viipaloituna, fetakuutioita ja tuoretta basilikaa pilkottuna.

Sekoita vesi ja maito ja lämmitä kädenlämpöiseksi. Sekoita kaurahiutaleiden joukkoon kuivahiiva ja lisää nesteeseen. Lisää hunaja, suola ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Lisää jauhoja vähitellen puulastalla sekoittamalla. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Taputtele jauhotetuin käsin koko pellin kokoiseksi levyksi. Anna taikinan kohota leivinliinalla peitettynä noin tunnin ajan. Asettele leivän päälle tomaatit, fetakuutiot ja basilika. Paista leipä 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Jäähdytä hetken aikaa ja tarjoa tuoreena voin kera. 



Pssst. Varpublogien Instagram-tili on tämän päivän mun hallussa, kannattaa klikata itsensä seuraajaksi ja kurkata tarinoihin.


Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

Lukijat ovat blogin suola ja kommentit pippuri. Kiitos kun kommentoit!