PERHE - LIFESTYLE - KOTI

Omin sormin suuhun

| on
10.7.17


Aloitimme A:n kanssa kiinteiden maistelun vajaa kolme kuukautta sitten. Nyt kun ruokaan on tutustuttu jo vähän, olemme ottaneet kuvioihin myös sormiruokailun. Monet aloittavat sormiruokailun heti, kun lapsi alkaa saada kiinteää ruokaa. Meillä omin sormin syöminen on astunut kunnolla kuvioon vasta nyt, koska olen itse kovin arka antamaan lapsen syödä itse, tukehtumisen pelossa. Pikkuhiljaa luottamus lapsen taitoihin kuitenkin on kasvanut ja uskallan rohkeammin antaa lapsen tutustua ruokaan itse omin sormin. A onkin osoittanut olevansa oikein taitava syömään itse.


Sormiruokailun avulla lapsi oppii motoristisia taitoja ja maistamisen lisäksi saa tutustua ruokaan kosketellen, katsoen ja tutkien. Yksi parhaista ystävistäni on vannoutunut sormiruokailun kannattaja ja olenkin saanut häneltä mainioita ohjeita ja vinkkejä joita aion ehdottomasti hyödyntää A:n ruokailussa. Eihän sitä tiedä, vaikka meistäkin tulisi täyspäiväisiä sormiruokailijoita. Nyt toistaiseksi kuitenkin soseet ja lusikalla syöttäminen ovat myös kuvioissa. Sormiruokailun myötä A on alkanut hiukan vierastaa syöttämistä ja haluaisi ennemmin syödä itse. Onneksi kuitenkin puurot ainakin vielä maistuvat äidin tai isin syöttämänä - ja helpottaisihan se myös reissaamista jos evääksi voi ottaa valmiin soseen jonka voi vain sujauttaa hoitolaukkuun.

Kuten yllä olevasta kuvasta huomaa, voi sormiruokailu olla myös erittäin sotkuista puuhaa. Tekemällä kuitenkin oppii ja tulevaisuudessa ruokaa varmasti päätyy enemmän suuhun kuin lattialle. Likaa ei siis kannata pelätä, vaan antaa lapsen toteuttaa itseään myös ruokaillessa! Food is fun, until you're one, totesi toinen ystäväni viisaasti vauvanruokakeskustelussamme, ja näinhän se on. Yksivuotiaaksi asti vauvan pääasiallinen ravinto on maito ja kaikki muu pelkästään ruokaan ja ruokailuun tutustumista, joko sormin tai vanhemman lusikalla syöttämänä.



Jos sormiruokailu kiinnostaa, kannattaa vierailla täällä. Sivusto on täynnä hyödyllisiä vinkkejä sormiruokailuun, ohjeita ja sormiruokareseptejä. Sormiruokailun ABC:n luettuani sain taas lisää varmuutta, luottamusta ja ennen kaikkea inspiraatiota vauvan sormiruokien valmistamiseen.

Sormiruokaillaanko teillä? Syökö lapsesi kaiken itse vai osittain?


2 kommenttia on "Omin sormin suuhun"
  1. Meillä sormiruokaillaan lähes täysin. Tyttö hermostuu, kun häntä yrittää syöttää ja vie lusikan ja/tai ei avaa suutaan. Onneksi hän syö smoothiepussista soseita välillä, mikä helpottaa muualla syömistä edes hieman. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo smoothiepussit on älyttömän käteviä ja niistä tuntuu melkein kaikki lapsetkin tykkäävän kovasti :)

      Poista

Lukijat ovat blogin suola ja kommentit pippuri. Kiitos kun kommentoit!