PERHE - LIFESTYLE - KOTI

Mini 7 kuukautta

| on
1.6.17



Kesäkuun eka, tänään A on 7 kuukautta vanha.

Meidän iso pieni tyttönen on alkanut kovasti höpöttämään ja asiaa riittää melkoisesti. Omaa ääntä tuntuu olevan hauska kuunnella ja testata erilaisia äänenpainoja niin että huone raikaa, oli päivä tai yö, aamu tai ilta.

Alaikenestä jo 4 kuukauden ikäisenä läpi kuultaneet kaksi hammasta tulivat läpi pian puolivuotispäivän jälkeen, sen suuremmitta numeroitta. Terävien naskaleiden testaaminen tisseihin oli myös onneksi vain hetken huumaa eikä ole enää jatkunut.

A viihtyy lattialla päivä päivältä paremmin vaikka ryömiminen ei ihan vielä luonnistukaan. Takaperin ja sivuttain neiti kyllä onnistuu itseään liikuttamaan eikä yhdessä paikassa kauan viihdytä. Kierähtäminen vatsalta selälleen on alkanut myöskin  taas sujua ja napansa ympäri pyöritään vauhtia säästämättä.

Kiinteiden maistelu on edennyt hyvin ja aterioita syödään päivässä jo 4-5, riippuen siitä kuinka aikaisin aamulla noustaan ja miten hyvin päiväunet maistuvat. Ruoka maistuu välillä oikein hyvin, kun taas välillä sen sylkeminen on paljon hauskempaa. Jep, sekin taito on nyt opittu. Muutama lempparimaku on myös noussut selvästi esille.

A on pääsääntöisesti todella tyytyväinen tytön tyllerö, joka viihtyy pidemmätkin kauppareissut kaukalossaan tai vaunuissa ihmetellen. Neiti saattaa nukahtaa kovankin hälyn ja metelin keskellä ihan itsekseen, kuten eilen kävi kun olimme katsomassa Peppi Pitkätossua Kauppakeskus Myllyssä. 

Tutti on myös jäänyt pois jo jokin aika sitten. A ei vain yhtäkkiä enää huolinut sitä, eikä tuttia tarvita nukahtamiseen tai rauhoittumiseen, kun neiti nyt vaan on jo valmiiksi niin rauhallinen tyyppi. 

Seuraava neuvola onkin sitten 8 kuukauden iässä, jolloin saadaan taas tarkemmat mitat ja päästään vaihtamaan kuulumiset meidän ihanan neuvolatädin kanssa.



Kivaa kesäkuun ensimmäistä!



Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

Lukijat ovat blogin suola ja kommentit pippuri. Kiitos kun kommentoit!