PERHE - LIFESTYLE - KOTI

Koko maailma omassa olohuoneessa

| on
5.5.17


Yhteistyössä: Designtarrat.fi

Sisustustarrat ovat vakiinnuttaneet paikkansa kotien sisustuksessa, enkä usko että niiden kysyntä on ainakaan vähentymässä tänä päivänä. 

Olin pitkään haaveillut isosta maailmankartasta, jonka ripustaisin paraatipaikalle takkahuoneemme peräseinään. Nettiä selatessani törmäsin Designtarrat.fi -sivustoon, jonka valikoimaan onnekseni kuului juuri sellainen maailmankartta*, jollaista olin ajatellutkin.

Kyseisissä tarroissa käytetään parhaita sisustuskäyttöön tarkoitettuja mattapintaisia tarramateriaaleja. Tarrat on tarkoitettu ainoastaan sisäkäyttään ja niiden pehmeä pvc-laatu takaa hyvän muotoutuvuuden. Kaikkiin aikaisempiin seinätarroihin verrattuna tämä tuntuikin todella laadukkaalta.

Tarra on mahdollista kiinnittää lähes mille pinnalle tahansa ja seinän lisäksi tällaisen tarran voi lätkäistä vaikka oveen, ikkunaan tai peiliin. Meillä seinäpinta on tasoitettua ja maalattua kipsilevyä ja tarra otti siihen kiinni oikein hyvin. 

Tarran mukana tuli selkokielinen ohje, jossa kerrottiin kädestä pitäen miten tarra pitää kiinnittää jotta tulos on paras mahdollinen. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin yrittää tulkata epäselvää ja huonosti tehtyä ohjeistusta, josta pitää itse arvailla mitä ohjeessa tarkoitetaan. Näillä ohjeilla ehkä vähän höpsömpikin osaa kyllä tuunata tarran seinään.

Tämäkin käsintehty sisustustarra on erittäin ohutta materiaalia ja näyttää aivan siltä kuin se olisi maalattu seinään. 












Olen lopputulokseen oikein tyytyväinen ja aikaisemmista peloistani huolimatta kiinnitys ei ollutkaan vaikeaa. Toki yksi (tai useampi) käsipari omieni lisäksi olisi tehnyt tarran  kiinnittämisestä helpompaa, mutta onnistui se näinkin! Heittelin ilmoille myös ajatusta että olisi hauskaa merkata pienillä punaisilla tarroilla kaikki paikat joihin olemme matkustaneet. Se tekisi tarrasta vielä uniikinkin.

Voin siis oikein lämpimästi suositella oman sisustustarran ostamista Designtarrat.fi:stä, sillä hinta-laatusuhde heillä on kyllä kohdillaan.

Ja nyt kermana kakun päällä, saan ilokseni arpoa myös yhdelle teistä yhden omavalintaisen tarran koko valikoimasta! Käyppä siis kurkkaamassa täällä, minkä tarran haluaisit. Jätä mikä tahansa kommentti tähän postaukseen sunnuntaihin 7.5. klo 12 mennessä, niin olet mukana arvonnassa. Voittaja arvotaan sunnuntaina päivällä ja ilmoitetaan täällä :)

Onnea arvontaan!

* Sisustustarra saatu yhteistyössä Designtarrat.fi:n kanssa
24 kommenttia on "Koko maailma omassa olohuoneessa"
  1. Pieni ihminen-tarra olisi hieno neidin huoneeseen :)

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  3. Itseasiassa tuo maailmankartta, joka sinullakin on olisi minun valintani! :) Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa. Paljon oli kivoja tarroja. Maailmankartta on yksi suosikeistani. Tai linnut. Tai...

    VastaaPoista
  5. Oi! Montakin kivaa! Sopiihan, että päätän vasta kuultuani voitostani? 😂 Tuija

    VastaaPoista
  6. Mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  7. Mukana! Maailmankartta tulis myös meidän remontoituun kotiin :)

    T: Katariina M.

    VastaaPoista
  8. Mukana arvonnassa! :) -NooraK.

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Onnea Johanna, arpaonni osui kohdallesi :)
      Laitatko minulle sähköpostiosoitteeseen noorapauliinan@gmail.com minkä tarran haluat (muista myös koko ja väri) ja osoitteesi mihin tarra lähetetään!

      Poista
    2. Kiitos! Olipa ihana ylläri. Tarra on tullut ja odotellut jo hetken seinään laittoa. Meille asiat yleensä venyvät. Tarra on kiva ja oikein mieleinen.

      Poista
  10. Linnut langoilla olohuoneeseen. Terveisin Emma

    VastaaPoista
  11. Ihana tarra! :) - Ninni E.

    VastaaPoista
  12. Vielä mukaan arvontaan...Kiitos Johanna Vinkistä! :)

    VastaaPoista

Lukijat ovat blogin suola ja kommentit pippuri. Kiitos kun kommentoit!