PERHE - LIFESTYLE - KOTI

Kotipuutarha

| on
27.3.17
Olen jo jonkun aikaa ollut vannoutunut tekokasvien käyttäjä sisustuksessa. Vanhassa kodissamme (ja sitä edeltävässä asunnossamme) oli kuitenkin aina jotakin elävää vihreää. Tänne muuttaessamme jostain syystä kuitenkin heitin kaikki viherkasvimme menemään, koska asumiskuviot olivat sen verran suuri kysymysmerkki ja kasvien kantaminen mukana majapaikkamme vaihtuessa muutamaankin otteeseen tuntui liian työläältä.

Sisäinen viherpeukaloni nosti kuitenkin päätään ystäväni tarjotessa pistokasta omasta Palmuvehkastaan. Nyt tuo pikkuinen odottaakin vesilasissa juuria, että saisin iskeä sen multaan. Palmuvehka on helppohoitoinen, enkä ole kertaakaan onnistunut kuihduttamaan tai ylikastelemaan sitä. Sopii siis oikein hyvin tällaisen vähän tumpelonkin puutarhurin kotiin.

Helppohoitoinen, erittäin kestävä ja veistoksellinen kasvi, jolla on suuret, kiiltävät lehdet. Hitaasti kasvava. Yksi harvoista kasveista, jotka pärjäävät pitkiä aikoja pimeässä. Kastellaan, kun multa on täysin kuivunut. Palmuvehka on mehikasvi, joka kestää pitkiä kuivuusjaksoja maanalaisten juurimukuloidensa ansiosta. 



Ja koska kaikki itse kasvatettu on ihan parasta, päätin koittaa onneani myös yrttien suhteen. Rucola ja basilika lähtivät nopeasti kasvamaan, kun taas persilja odottaa vielä ensimmäistäkin taintaan. Olen aikaisemminkin yrittänyt kasvattaa yrttejä itse, huonolla menestyksellä. Nämä ihanuudet ovat saaneet kuitenkin nyt erityistä huomiota ja paljon rakkautta sekä itseltäni, että E:ltä, joten on kyllä kumma jossei tälläkään kertaa onnistu. We'll see.

Ja koska kaikki villitykset- niin myös tämäkin pitää viedä huippuunsa, ostin vielä yhden pienen Rahapuun alun, jonka jaoin muutamaan ruukkuun. E sai näin myös omaan huoneeseensa ensimmäisen oman viherkasvinsa jonka saa myös itse kastella.  Ainakin toistaiseksi nämä ovat jatkaneet eloansa erottamisesta huolimatta.


Vielä olisi haaveissa saada sisälle joku puukasvi. Onko ehdotuksia suht helppohoitoisesta, ennemmin pituutta kuin leveyttä kasvavasta yksilöstä joka ei niin pienestä hätkähdä ja kestää myös tällaisen aloittelevan hortonomin mahdolliset mutta tahattomat laiminlyönnit?

Iloa alkavaan viikkoon!

Noora
12 kommenttia on "Kotipuutarha"
  1. Ihania kuvia! Meillä ei oo viherkasveja koska kissat mutustais ne naamariin, joten tyydyn ihastelemaan muiden kasveja 😍

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia! Ihailen ihmisiä, jotka jaksavat kasvattaa taimia ja yrttejä ja vaikka mitä. Itsellä ei riitä energia, vaikka miten haaveilen monenlaisista asioista! :) Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Tämä on minullekin aika harvinaista ja melkoisen uusi ilmiö :) Oikein mukavaa kevättä myös sinulle!

      Poista
  3. Viherkasvit tuovat kyllä ihanasta raikkautta kotiin kuin kotiin, hyvältä näyttää sinullakin! :) Meillä kissat on fanittanut kultapalmua, jota onkin turvallista mutustella myös suuhunsa. Jos laittaa tukikepit ja vähän narua ympärille niin suuntautuu kyllä ylöspäin omalla kokemuksella, mutta toki aika leveästi lähtee jos vain antaa varsinkin kun tulee pituutta oksiin (?). Tuo on ainakin ollut törkeän helppo ja en ole itse vielä sitä saanut hengiltä :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia :) Meidän katti ihme kyllä jättää viherkasvit rauhaan, mutta muovikukkasia kelpaa kyllä pureskella :D

      Poista
  4. Musta on tullut ihan höperö viherkasvien suhteen. Ennen hukutin kaiken nyt olen saanut kaikki pysymään elossa ja jopa kukoistamaan. Mäkin laitoin tänään omasta palmuvehkasta lehden juurtumaan :)

    Minttu, Kivempi blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Minttu :) mäkin olen ihan ylittänyt itseni, kaikki hengissä - vielä :D

      Poista
  5. Mä oon ihan surkea viherpeukalo, mutta tykkäisin myös viherkasveista. Sun kasvatukset näyttää hyvältä. Ja loistavia kuvia, joissa todella hyvät värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Kati, kiitos paljon :) yksi surkea viherpeukalo täällä myös, mutta ehkä harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa! Rohkeasti vaan sormet multaan :)

      Poista
  6. Mulle iskee joka kevät kova puutarhainnostus, joka tosin vähän kesän edetessä tuppaa laantumaan... Yrttejä ja salaatteja tulee kuitenkin joka vuosi laitettua. Tosi ihanat kuvat sinulla! Nyt vaan satoa odottelemaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä saattaa kuule käydä ihan samalla lailla, toivottavasti innostus kestää :) Kiitos Lene!

      Poista

Lukijat ovat blogin suola ja kommentit pippuri. Kiitos kun kommentoit!