PERHE - LIFESTYLE - KOTI

Ainoa eriniminen

| on
10.3.17
Hyvää sateista perjantaihuomenta.

Meillä jokaisella on sellainen, vanhemmilta saatu syntymälahja, toisella pidempi kuin toisella, jollain supisuomalainen, jollain eksoottisempi ja kansainvälinen - nimi nimittäin.

Nimemme määrittää sen, kuka olemme. Ei kaikilla yhtä vahvasti, mutta toisilla enemmän. Jokainen vanhempi tietää ne ajatukset, jotka pyörivät mielessä, kun lapselle saa antaa nimen. Nimien kirjo on valtava ja valinnanvaikeus iskee monelle. Toisille taas on alunalkaen ollut selvää, mitä nimeä rakas lapsi tulee kantamaan läpi elämänsä.

Nimiasiat ovat pinnalla joka vuosi kun julkaistaan suosituimmat tyttöjen ja poikien nimet. Myös erikoisimmat nimet saavat rivinsä iltapäivälehtien uutisotsikoissa. Hemulit, Batmanit ja Äijät herättävät keskustelua ympärillämme, mutta se niistä.

Sukunimi sen sijaan harvemmin on vanhempienkaan päätettävissä ja se kulkee mukana perheissämme ja suvuissamme vuosia ja taas vuosia eteenpäin. Sukunimi on monelle ylpeydenaihe, joka polveutuu varmasti siitä, kun ennenvanhaan kaikki tunsi toisensa ja elämä oli perhe- ja sukukeskeisempää. Monta polvea samasta suvusta saattoi asuttaa samaa pihapiiriä, kun taas naapuripitäjässä asusti se pahamaineinen Honkasten suku.


Nykymaailmassa yhä yleisempää on sukunimen vaihto, ilman että se tulee esimerkiksi avioliiton kautta muuttumaan. Ehkä jollain sukunimellä ei ole enää miespuolisia jatkajia ja nimen jatkuminen suvussa halutaan turvata. Tämä on vain yksi syy satojen joukossa.

Monet - etenkin tyttölapset - ovat jo pienenä miettineet sukunimiasiaa unelmahäistään haaveillessaan. Toisille on selvää, että tulevaisuudessa nimi vaihtuu avioliiton myötä, joku taas on päättänyt jo nuoruusvuosinaan, että oma sukunimi on ja pysyy - tuli avioliittoa tai ei. 

Tytöillämme on isänsä sukunimi. Emme M:n kanssa ole naimisissa, mutta toivottavasti jonain päivänä minustakin tulee se Rouva H. Vaikka ylpeydellä olen kantanut nimeäni viimeiset 27 vuotta, esikoisemme synnyttyä olen vitsinä sanonut että lapsemme saa isän sukunimen sillä ehdolla, että minäkin saan kantaa sitä jonain päivänä. Tällä hetkellä olen siis perheessämme ainoa eriniminen. Olemme useasti keskustelleet naimisiinmenon lisäksi myös nimiasiasta ja alusta asti itselleni on ollut selvää, että kun se päivä koittaa, myös nimeni tulee muuttumaan. Ei pelkästään sen takia, että haluan että lapsillani on kanssani sama nimi, vaan myös sen, että nimi määrittelee minua pitkälti myös ihmisenä. Ja olisihan se mukavaa, että postiluukussamme lukisi vain se yksi - meidän tiimimme nimi.

Minkälaisia ajatuksia nimiasiat teissä herättää?

Noora
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

Lukijat ovat blogin suola ja kommentit pippuri. Kiitos kun kommentoit!